• Lasten synttärit Leo'sissa – tyttö puhaltaa kynttilöitä jäätelöpallokakusta
    Lasten synttärit Leo'sissa – tyttö puhaltaa kynttilöitä jäätelöpallokakusta

    Lasten synttärit Kempeleessä kasvavien perheiden arkeen

    Kempele kuuluu Suomen nopeimmin kasvaviin lapsiperhekuntiin, ja alueelle muuttaa jatkuvasti uusia perheitä. Kasvun myötä myös lasten kaveripiirit laajenevat päiväkodeissa, kouluissa ja harrastuksissa, mikä tekee syntymäpäivistä erityisen odotettuja tapahtumia. Monelle lapselle synttärit ovat tilaisuus kutsua yhteen kaikki tärkeimmät ystävät ja viettää aikaa porukalla. Leo's Kempeleessä tarjoaa ympäristön, jossa lapset voivat juhlia yhdessä aktiivisen tekemisen parissa. Kun juhlapäivä rakentuu ystävien, leikkien ja yhteisen hauskanpidon ympärille, syntyy tunnelma, jota päivänsankari odottaa jo hyvissä ajoin etukäteen.

    Varaa synttärit

    Helppo tapa järjestää lasten synttärit Kempeleessä

    Kiireisessä lapsiperhearjessa moni vanhempi arvostaa ratkaisuja, jotka tekevät juhlapäivän järjestämisestä mahdollisimman vaivatonta. Harrastukset, työpäivät ja perheen muut menot täyttävät kalenteria, joten synttäreiden suunnitteluun ei aina haluta käyttää paljon aikaa. Leo’s Kempeleessä juhlatila, tarjoilut ja lasten tekeminen löytyvät valmiina samasta kokonaisuudesta, mikä vähentää järjestelyjen määrää ja helpottaa valmisteluja. Kun päivän tärkeimmät asiat ovat hoidettu yhdellä kertaa, vanhemmille jää enemmän aikaa keskittyä juhlatunnelmaan ja päivänsankarin tärkeisiin hetkiin ystävien kanssa.

    Varaa synttärit
    Lasten synttäreillä Leo'sissa synttäriemäntä tarjoilee ruokaa juhlaväelle

    Miksi valita Leo’s lasten synttäreille

    Leo’s yhdistää vauhdikkaan leikin ja vaivattoman juhlapäivän yhdeksi toimivaksi kokonaisuudeksi. Sisäleikkipuisto on täynnä tekemistä, synttäripaketit ja teemahuoneet ovat valmiina, tarjoilut hoituvat ilman säätöä – ja varaus käy helposti juuri teidän toiveiden mukaan.

    Varaa synttärit

    Synttärit ilman säätöä

    Lasten synttärit ilman stressiä? Kyllä vain! Leo’sissa kaikki on valmiina vauhdikasta juhlapäivää varten. Herkulliset tarjoilut, hauskat teemahuoneet ja riemukkaat leikit takaavat juhlat, joista riittää muisteltavaa pitkäksi aikaa.

    Ei suunnittelua, ei järjestelyjä eikä siivousurakkaa juhlapäivän jälkeen. Sinä voit istahtaa hetkeksi kahvikupin ääreen ja seurata, kun juhlaväki suuntaa tohisten touhuamaan.

    Lapset istuvat innokkaina synttäripöydän äärellä lasten synttäreillä Leo'sissa
    Discoteemaiset lasten synttärit Leo'sissa – lapset tanssivat synttärihuoneessa
    Popcornit lentävät ja lapsilla on hauskaa lasten synttäreillä Leo'sissa

    Lasten synttärit Kempeleessä – hinnat alkaen 15,90 €/lapsi

    Suuret juhlat vai vähän pienempi synttäripäivä? Leo'sissa rakennat helposti juuri omalle sankarillesi sopivat synttärit. Aloita Unelmasynttärit peruspaketista ja lisää mukaan herkut, ruokailut, aktiviteetit sekä muut juhlapäivän suosikit. Varausjärjestelmässä näet vaihtoehdot ja hinnat heti sekä suunnittelet koko juhlapäivän valmiiksi vain muutamalla klikkauksella.

    Varaa synttärit

    Synttäriteema tekee juhlista oman näköiset

    Jokaisella sankarilla on omat suosikkinsa. Siksi Leo’sissa voit valita synttäreille teeman, joka sopii juuri päivänsankarin kiinnostuksen kohteisiin. Teemahuone luo juhliin oman tunnelmansa ja tekee syntymäpäivästä entistä hauskemman.

    Dinosynttärit

    Vihreä viidakko, valtavat dinosaurukset ja tunne siitä, että jotain jännittävää on ihan lähellä.

    Dinosaurus synttärit

    Discosynttärit

    Kun rytmi vie mukanaan eikä paikallaan voi pysyä – juhlat ovat käynnistymässä!

    Disco synttärit

    Jääprinsessasynntärit

    Jäiset seinät, hohtavat yksityiskohdat ja juhlatunnelma, joka saa jokaisen astumaan satuun mukaan.

    Jääprinsessa synttärit

    Avaruussynttärit

    Valot himmenevät, tähdet syttyvät ja matka alkaa – nyt suunnataan kohti juhlia avaruudessa!

    Avaruussynttärit

    Merenalaiset synttärit

    Sinistä ympärillä, yksityiskohtia joka puolella ja tunne, että katsottavaa riittää joka suuntaan.

    Merenalaiset synttärit

    Valmiina juhlimaan?

    Lasten synttärit ovat lähempänä kuin arvaatkaan. Valitse sopiva päivä, poimi mieluinen teema ja rakenna juhlat muutamalla klikkauksella. Sitten ei muuta kuin kutsut matkaan ja odottamaan päivänsankarin suurta päivää. Me huolehdimme juhlista, jotta te voitte keskittyä nauttimaan niistä.

    Löydä Leo's Kempele

    1. KEMPELE

      Honkasentie 15, 90450 Kempele, Finland

      (tänään)
      -

    Usein kysytyt kysymykset synttäreistä

    Mietityttääkö jokin ennen juhlapäivää? Kurkkaa usein kysytyt kysymykset ja löydät vastaukset yleisimpiin synttäripohdintoihin nopeasti ja helposti, jotta voitte hypätä huoletta juhlatunnelmaan!